Sivut

maanantai 20. helmikuuta 2012

Poika, jolla oli kaksi silmää

Kaukana avaruudessa on planeetta, joka on aivan niin kuin maa. Planeetalla asuvat ihmiset ovat myös aivan kuten me, paitsi heillä on vain yksi silmä. Tämä silmä on hyvin erikoislaatuinen silmä. Se pystyy näkemään pimeässä, sillä näkee todella kauas ja jopa seinienkin läpi. Naiset tällä planeetalla saavat lapsia, aivan kuten maassa.

Eräänä päivänä syntyi lapsi, jolla oli kaksi silmää! Hänen vanhempansa olivat aivan poissa tolaltaan. Pojasta tuli kuitenkin hyvin iloinen lapsi ja hänen vanhempansa rakastivat häntä. Kaikesta huolimatta he olivat huolissaan, sillä poika oli niin erilainen. He veivät hänet useille lääkäreille, mutta lääkärit totesivat heille, että mitään ei ollut tehtävissä.

Pojan kasvaessa isommaksi, hänelle tuli enemmän ongelmia. Koska hän ei pystynyt näkemään pimeässä, piti hänen kantaa lamppua mukanaan. Kun hän meni kouluun, ei hän pystynyt lukemaan yhtä hyvin kuin muut lapset ja hän tarvitsi lisäopetusta. Poika ei myöskään nähnyt pitkiä etäisyyksiä, joten hänellä piti olla teleskooppi. Siten hän pystyi näkemään tähdet ja muut planeetat.

Joskus hän tunsi itsensä hyvin yksinäiseksi kävellessään koulusta kotiin. ”Muut lapset näkevät asioita, joita minä en”, hän ajatteli. ”Minun on siis varmasti nähtävä asioita, joita he eivät näe.”

Eräänä päivänä, hän huomasi näkevänsä asioita, joita kukaan muu ei nähnyt. Hän ei nähnyt vain mustaa ja valkoista kuten kaikki muut. Hän kertoi vanhemmilleen, miten hän näki asioita. Hän vei vanhempansa ulos ja kertoi heille hänen ällistyttävästä havainnostaan. Vanhemmat olivat ihmeissään ja niin olivat hänen kaverinsakin.

Poika kertoi heille ihmeellisiä tarinoita. Hän käytti sanoja, joita kukaan ei ollut aiemmin kuullut, kuten punainen, ja keltainen, ja oranssi. Hän puhui vihreistä puista ja violeteista kukista. Kaikki halusivat tietää, mitä hän näki. Hän kertoi mielettömiä tarinoita syvän sinisestä merestä, ja aalloista, joissa oli kuohuvat valkoiset harjat. Lapset rakastivat kuulla hänen tarinoitaan ihmeellisistä lohikäärmeistä. He haukkoivat henkeään, kun poika kuvaili lohikäärmeiden nahkaa, silmiä ja niiden tulista hengitystä.

Eräänä päivänä poika tapasi tytön. He rakastuivat ja menivät naimisiin eikä tyttö välittänyt siitä, että pojalla oli kaksi silmää. Pian poikakin lakkasi murehtimasta kahta silmäänsä. Hänestä oli tullut kuuluisa ja ihmiset joka puolelta planeettaa tulivat kuuntelemaan hänen tarinoitaan.

Viimein pariskunta sai pojan. Lapsi oli aivan kuten kaikki muut lapset planeetalla; hänelläkin oli vain yksi silmä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti