Hattukauppiaan matkanteko

Kansansatu Tansaniasta

Elipä olipa kauan, kauan sitten pienessä tansanialaisessa kylässä vanha mies. Hän oli taitava käsistään ja ompelikin työkseen hienoja hattuja.

Päivänä muutamana hän sai valmiiksi oikein isot pinot erityisen hienoja hattuja. Hän latoi ne kaikki suureen koriin, nosti korin päänsä päälle ja läksi kaupunkiin hattuja kauppaamaan. Kylästä oli kaupunkiin pitkä matka, ja ukko oli lähtenyt liikkeelle aamulla anivarahin. Kun keskipäivä koitti, häntä alkoi kovasti väsyttää. Aurinko porotti kirkkaalta taivaalta eikä tiehen osunut varjon häivääkään. Ukko saapui suuren puun luo, josta heittyi maahan iso, vilpoisa varjo. Ukko päätti levätä hetkisen puun katveessa. Hän laski korin maahan ja paneutui itse nojaamaan puun runkoon. Eipä aikaakaan, kun hän oli sikeässä unessa.

Ukko ei pannut merkille, että puun oksistossa vilisi apinoita. Ne keikkuivat ja leikkuivat ja tuijottivat hölmistyneinä nukkujaa. Vähä vähältä ne laskeutuivat alemmas tarkastelemaan otusta lähemmin. Silloin ne äkkäsivät korin ja korissa olevat hatut. Ne siitä koria penkomaan, ja tuota pikaa niillä oli jokaisella hattu päässään. Siitä ne sitten loikkivat takaisin oksistoihin. Ukolle jäi ainoastaan hattu, joka hänellä oli omassa päässään.

Kotvan kuluttua ukko havahtui unestaan. Hän hieroi unenpöpperöisenä silmiään, ja hieraisi vielä toistamiseenkin! Hän ei uskonut silmiään – korihan oli typötyhjä! Mies törmäili sinne tänne hattujaan etsiskellen, mutta ei hän niistä nähnyt jälkeäkään. Lopulta hän vilkaisi sattumalta ylös ja näki apinoiden koko hattupäisen joukon! Ukko suuttui noille riiviöille pahanpäiväisesti. Hän alkoi raivoissaan sättiä mulkoilevia apinoita. Viimein hän vihan vimmassa tarttui omaan hattuunsa ja viskasi sen ilmaan. Se putosi maahan, eikä ukko viitsinyt edes nostaa sitä. Apinat katsoivat tuon kumman otuksen mekastusta ensin ihmeissään, mutta alkoivat sitten matkia tätä. Ne hyppivät jalalta toiselle ja heittivät yksi toisensa jälkeen hattunsa korkealle ilmaan. Ja hatut tietysti putosivat maahan. Ukko tästä riemastui ja kokosi kiireesti kaikki hatut koriinsa, peitti korin kunnolla ja paineli suoraa päätä kaupunkiin.

Kaupungissa ukko sai hattunsa kaupaksi hyvään hintaan, ja palasi kotiinsa hyvillä mielin. Mutta hän oli kyllä ottanut opikseen; vastaisuudessa hän ei ikinä jäänyt lepäilemään matkan varrelle vaan vaelsi suoraan määränpäähänsä ja lepäsi vasta perillä.

(Julkaistu vähän eri sanoin Ulkomaanyhdistysten yhteistyöjärjestö ry:n kirjassa ”Satuja Ystävyydellä” v. 1984.)