Lapsen oikeuksien päivä 20.11.

VANHAN TAMMIPUUN SALAISUUS

Aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta ja auringonsäteet kimmelsivät läpi puun tuuheiden lehtien. Lehdet heiluivat hiljalleen tuulessa, aiheuttaen pehmeää, kahisevaa ääntä. ”Katso, tämä on oikea polku, jota pitkin meidän pitää mennä,” huusi Bao. ”Näetkö tuon kilven? Siihen on kirjoitettu jotain. Mutta mitä se oikein on…?,” huoahti poika yrittäen nähdä kirjoituksen paremmin. ”En minä tiedä, en osaa lukea,” vastasi Leila. ”Minä olen aina halunnut tietää mitä nuo merkit oikein tarkoittavat, mutta sanotaan, ettei minun pitäisi tietää, koska olen tyttö. Ja tyttöjenhän ei tarvitse tietää paljoakaan vaan mieluummin auttaa äitejään kotitöissä,” Leila jatkoi uneliaalla äänellä. ”En minäkään ymmärrä miten ihmiset tajuavat noita merkkejä, koska minulla ei ole aikaa käydä koulua. Minun täytyy auttaa veljiäni peltotöissä. Työskentelen koko pitkän päivän ja olen sen jälkeen tosi väsynyt. Luulenpa, että veljeni ovat minulle vihaisia kun huomaavat minun kadonneen. Mutta mitä me oikein voimme tehdä? Me eksyimme tänne metsään eikä täältä ole mitään tietä ulos,” Bao sanoi.

Ja niin lapset jatkoivat matkaansa polkua pitkin. Yhtäkkiä aurinko katosi pilvien taakse ja ilkeä tuuli alkoi puhaltaa. Lapset huomasivat suuren tammipuun, jonka rungossa oli salaperäinen suuri aukko. Ehkäpä aukko antaisi heille sopivan piilopaikan lähestyvän myrskyn varalle? ”Ei, ei me voida jäädä tänne,” mutisi Leila. ”Minun täytyy viedä kotiin vielä ennen illallista puunhalot, jotka tänään keräsin. Seurataan vain tätä polkua, kyllä se varmasti johdattaa meidät pois täältä metsästä.” Juuri silloin salama iski metsään. ”Juokse, Leila, juokse,” huusi Bao. ”Mennään tammen luo!” ”Minua pelottaa,” huusi puolestaan Leila, ääni väristen. Samalla lapset kuulivat erikoisen äänen, joka kuulosti tulevan suoraan tammen sisältä. Heitä alkoi pelottaa yhä enemmän.

Samaan aikaan kylässä maanviljelijät valmistautuivat lähtemään pois pelloilta, koska sade ja tuuli riepottelivat kylää. ”Missä Bao on? Onko hän taas karannut? Ja vielä tällä myrskyllä! Toivottavasti hänelle ei ole tapahtunut mitään,” Baon veljet keskustelivat.
”Leila, Leila! Missä minun tyttäreni on? Hän ei ole palannut metsästä. Voi pikku-Leilaa, mitä me nyt teemme?” voivotteli Leilan äiti. ”Ehkä Leila on muiden lasten kanssa jossain noista taloista. Ei turhaan huolehdita. Luulenpa, että hän on sepän talossa. Lapsethan menevät sinne usein huonolla säällä, kun eivät voi työskennellä,” lohdutteli Leilan isä.

Sepän talossa oli paljon lapsia. Kuten aikuiset, hekin olivat lähteneet pelloilta myrskyn puhjettua. Mutta Leila ei ollut sepän talossa, eikä myöskään Bao. Surulliset uutiset levisivät kylässä – kaksi lasta oli kadonnut.

Puun sisällä oli lämmintä ja mukavaa. Salaperäinen aukko tammen rungossa oli sisäänpääsy toiseen maailmaan, maailmaan, jossa jokaisella oli mahdollisuus olla onnellinen ja iloinen. Salaperäiseen puuhun saattoivat päästä sisään vain metsän eläimet ja ihmislapset. Tämän vuoksi Leilan ja Baon oli onnistunut päästä sisään tammipuun ”Onnen maailmaan”, jonne viisas pöllö oli erikoisella ääntelyllään heidät johdattanut. Joka puolella kuului viserrystä pikkulintujen laulaessa laulujaan. Puu oli täynnä ihmeellisiä huoneita, kuten luokkahuoneita, joissa eläimet opiskelivat tärkeitä taitoja osatakseen elää metsässä. Vanha pöllö opetti eläimille, mitä syödä jotta pysyy terveenä ja kuinka olla avulias ja ystävällinen muita eläimiä kohtaan. Puun latvassa oli aivan erityinen huone, jonne viisas pöllö johdatti lapset. Huoneessa oli taikakirja, jossa sanottiin, että kaikkien eläinlasten piti saada leikkiä ja iloita elämästään ja että oli aikuisten tehtävä pitää huolta eläinlapsista. Eläinlasten ei pitäisi käydä töissä, koska se on aikuisten velvollisuus. Sen sijaan eläinlasten pitäisi käydä koulussa ja oppia.

Pöllö kertoi lapsille: ”Teillä ihmisilläkin on tällainen taikakirja, jossa puhutaan teidän oikeuksistanne lapsina. Kirjan nimi on Lapsen oikeuksien sopimus. Se on helppo muistaa, kun tietää tunnussanan ”LOS”. Teidänkin elämänne voi olla yhtä mukavaa kuin täällä ”Onnen maailmassa”, jos vain kaikki ihmiset tuntevat kirjan ja noudattavat sen sääntöjä. Kun tänään palaatte vanhempienne luo, kertokaa heille ja kaikille kylänne lapsille ”Onnen maailmasta” ja salaperäisestä kirjasta, joka tekee maailmasta niin ihmeellisen.”

Kylässä ihmiset olivat kokoontuneet pormestarin taloon pohtimaan, kuinka löytää kadonneet lapset. Kaikki olivat hädissään ja monet ihmiset itkivät. Silloin he kuulivat ääniä ja siinä lapset yhtäkkiä olivatkin. Samanaikaisesti taivas oli kirkastunut, myrsky väistynyt ja linnut lauloivat jälleen. Ihmiset juoksivat onnellisina lapsia vastaan. Kun lapset kertoivat seikkailustaan ja salaperäisestä kirjasta, jossa kerrotaan lasten oikeuksista, ihmiset kuuntelivat tarkkaavaisina. Tästä lähtien myös Leilan ja Baon kylässä lapset saivat keskittyä lasten asioihin – koulunkäyntiin ja leikkiin – ja aikuiset hoitivat työnteon.

Tiesitkö sinä, että juuri tänään 20.11. on Lapsen oikeuksien päivä? Lapsen oikeuksien päivänä YK eli Yhdistyneet Kansakunnat haluaa juhlistaa erityisesti maailman lasten oikeuksia sekä heidän välistä ystävyyttä, ymmärrystä ja tasa-arvoa, ja muistuttaa valtioita ja ihmisiä siitä, että kaikkien lasten oikeudet eivät vielä toteudu niin kuin niiden pitäisi.

Lähde:unicef.fi